sunnuntai 28. syyskuuta 2014

28.9.2014 Ruskaa

Ruska taitaa olla osassa Suomea parhaimmillaan. Mikäs tässä on värikkäitä puita kuvatessa. Jottei menisi ihan luontokuvan puolelle niin laitetaan alkuun kumminkin tämän kertainen taidepläjäys.


Seuraavaista kuvista on osan taas ottanut E. Ensimmäisessä on vähän vähemmän värejä mutta lopuissa sentään hiukan. Oli kohtuu sankka sumu siirryttäessä kohti Kaustista.


Sumun vastapainoksi oli sitten parempaakin säätä. Halkovaja ottaa vastaan sysksyä samoin kuin ilta-auringossa paistatteleva Kaustisen kirkko uusinen paanukattoineen.



Paluumatkalla keli olikin parempi, joten ruskaakin sai kuvattua.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

21.9.2014 Joko ruska alkaa hiipiä?

Kai se vaan on uskottava että syksykin on tulossa. Puut alkavat vaihtaa väriä ja kelit viilenevät. Ensi viikolla on jo ehkä pakkasta. Kukka laatikossa vielä on sentään on väriä, samoin kuin lähi puussa. Toivottavasti tulisi kunnon ruska eikä viime syksyn kaltainen vetkulointi.



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

14.9.2014 Kuvia matkan varrelta

Tämän kertainen sekalainen kattaus muodostuu kuvista Jyväskylän reissun varrelta. Osan on ottanut E, mutta kaiketi niitäkin saa tähän laittaa. Olisi pienempi postaus ilman. Pari ensimmäistä kuvaa on enemmän taidepläjäystä.


Majoituspaikka kuvassa.


 Nyt on nallekarkit tasan.




Vähän on vaihtelevammat maisemat keskeisemmässä Suomessa. Tai no tuo traktorinmuna-aihiokuva on kyllä jo varsinaisesta Suomesta.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

7.9.2014 Syyskuun sekalaiset

Tälläkertaa onkin taas monipuolinen kuvavalikoima. Kuvia ei sidotoisiinsa juuri mikään punainen lanka, paitsi se että ovat muistikortille päätyneet saman viikon aikana. Illan tähtenä loistaa kuitenkin Muksu(tm).


Harmittavasti kuvauspaikka ei antanut mahdollisuutta kuvata kuu roikkumassa katulampusta. Siksipä siis näin päin.


Varmoja syksyn merkkejä on sienien ilmestyminen lähes joka paikkaan. Samoin tietysti pimenevät illat. Mikäs sen mukavampaa kuin illalla käydä Kokemäen jokea kuvaamassa.




 Naapurin kissakin on tullut pihakoivun alle vaanimaan syksyisiä ohikulkijoita.