Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aina ei vaan pysty. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aina ei vaan pysty. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. joulukuuta 2016

31.12.2016 Vuosi pakettiin

Tämä vuosi on kyllä ollut edellisiin verrattuna melko vähäkuvainen. Jotain sentään tuli kuvattua ja joukossa ihan hyviäkin kuvia. Vuoden viimeiseen kuvapläjäykseen päätyikin sitten vähän pitemmältä ajalta kuvia.


Alkuun pakollinen eläinkuva. Kuvattu joskus jo marraskuun puolella varmaan.

Loput kuvat onkin sitten kuvattu jouluna ja välipäivinä. Kuten näkyy jossain on lunta ja toisaalla ei.





maanantai 7. marraskuuta 2016

7.11.2016 Pitempää taukoa

Muutama kuva on sentään tullut otettua. Perinteinen pyhäinpäivän kuvakin mahtuu joukkoon. Nättiä on hautuumaalla kun kynttilöitä on paljon.



sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

20.3.2016 Aina ei vaan ole kuvattavaa

Tämän viikon aihe haasteessa oli maisema jossa on heijastuksia. Eipä sitten tullut koko viikkona vastaa kelpoa kuvauskohdetta. Viime viikon bonuskuva toki täyttää tämän viikon ohjeistuksen. Että sillä sitten mennään.