Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taide piilee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taide piilee. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. elokuuta 2015

30.8.2015 Ruosteinen etana

Metsässä voi nähdä kaikenlaista. Ruosteisen etanan tai tikan, esimerkiksi. Toisen roska on toisen taidepläjäys.



sunnuntai 2. elokuuta 2015

2.8.2015 Lukijan tuoli

Taidepläjäystä puskee. Tuoli on parhaalla paikalla kirjahyllyn vieressä. Ei kyllä ole tullut siinä mitään koskaan luettua. Ainakaan pitempää rupeamaa. Siinä se edelleen odottaa lukijaansa.



sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

21.6.2015 Juhannus tuli ja meni

Koska nyt oli juhannusviikko, ei tämän kerran kuvissa ole yhtään juhannuskuvaa. Taidepläjäystä luonnonmuodoissa senkin edestä.




  



sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

5.4.2015 Pääsiäisviikko

Vaikka pääsiäisviikko onkin ei tälläkertaa pääsiäinen kuvissa kovastikaan näy. Pikkulintuja sen sijaan on taas nähtävissä. Taidepläjäystäkin on tarjolla.



sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

8.3.2015 Mustavalkoisuus kunniaan

Makroilu on hauska harrastus. Varmasti vielä hauskempaa se olisijos kuvauskalusto antaisi paremmin myötä moiseen yritykseen. No jotain sentään tälläkin kameralla onnistuu. Taiteellisuuden illuusion aikaansaamiseksi kuvat ovat mustavalkoisia.



sunnuntai 22. helmikuuta 2015

22.2.2015 Jäätä ja rautalankaa

Talvi, tuo Turkua välttelevä vuodenaika. Vaikkei lunta kauheasti olekaan, jäätä sentään tuntuu riittävän. Myös Halisten koskessa.


Pitkästä aikaa ehdin myös keikalle. Kaarle Viikate ja Marko Haavisto kavereineen soittivat mukavan rautalankahenkisen keikan. En muista koska viimeksi olisin kuullut Meksikon Pikajunan ylipäänsä, saatika keikalla.


lauantai 14. helmikuuta 2015

14.2.2014 Joskus värikin on turhaa

Loputtomalta tuntuneen lintukuvaputken katkaisee mustavalkokuvia sisältävä päivitys. Ensimmäisenä oleva liekkikuva toimi tälläkertaa inspiraation lähteenä mutta ihan mukavia noista muistakin tuli. vähän tummempi liekki olisi tietysti voinut olla mutta tämä oli nyt paras minkä tähän hätään löysin.




sunnuntai 18. tammikuuta 2015

18.1.2015 Abstraktimpaakin kuvaa

Jos olet kyllästynyt ainaisiin lintukuviin niin tämän viikon päivitys on ehkä mieluinen. Yhtään lintua ei esiinny näissä kuvissa. Taide ehkä piilee siellä täällä kyllä.




No hyvä on. Tuossa jälkimmäisessä voi piillä lintuja mutta en ainakaan äkkiä löytänyt.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

2.11.2014 Marraskuun pimeydessä

Lokakuu tuli ja meni. Marraskuun pimeys on laskutunut viimeistään kellojen siirron yhteydessä. Kai sitä saa Kausivalot kohta pistää jo useampaan otteeseenkin palamaan kämppään. Mustarastas sentään jaksaa vielä syödä pihlajanmarjoja, vaikka happamia varmaan ovatkin. Tilhiä odotellessa.


Tämän kerran taidepläjäys on sitten kätköilyreissulla kuvattu näkymä keskustasta. Nyt kun pimeää on jo aikaisemmin on tälläistenkin kuvien ottaminen helpompaa. Sen verran oli kylmä keli, ettei paria ruutua enempää viitsinyt edes koittaa ottaa. Tietty runsaampi liikenne olisi tehnyt kuvasta paremman mutta minkäs teet.


sunnuntai 17. elokuuta 2014

17.8.2014 Huono valokuvausviikko

Joskus ei vaan ole kauheasti kuvattavaa. Etenkin kun olen tehnyt periaatepäätöksen etten tänne kauheasti muksun kuvia laita. No jotain sentään.


 Ukkoskausi on alkanut kunnolla. Kuvaan ei tietysti yhtään salamaa tarttunut. Mutta komeaa pilvimuodostelmaa oli kyllä havaittavissa.


 Mystisiä marjoja kasvaa pihassa. En taida kuitenkaan näitä syödä.


Ja päivän taidepläjäys. Virtuaalinen papukaijamerkki sille, joka arvaa/tietää mistä kuva on otettu.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

3.8.2014 Taidetta ja luontoa

Laitetaan nyt vielä toinen pläjäys tälle viikolle, kun kuvia kerran on. Perhosia on tällä kertaa tarjolla useassa eri vaiheessa.



Päivän kukaan-koskaan-ennen osuus saadankin sitten voikukkakuvalla.

 

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

13.4.2014 Välillä taiteellisemmilla linjoilla

Tällä kertaa toinen kuva on vähän abstraktimpaa sorttia. erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota tarkoitukselliseen epätarkkuuteen. Toisessa kuvassa on harakka.



keskiviikko 19. helmikuuta 2014

19.2.2014 Tekstuuria

Koska luontokuva on hallinnut alkuvuoden kuvatarjontaa, on aika laittaa hiukan taiteellisempaa kuvaa. Ja tietty mikään ole sen taiteellisempaa kuin tekstuurikuvat tai lähikuvat. Joten niitä siis tällä kertaa. Taiteellisuus tietysti korostuu neliön muotoisissa kuvissa.



tiistai 17. joulukuuta 2013

17.12.2013 Asetelma

(351/365) Taide piilee myös asetelmissa. Ja mikä sopisi paremmin asetelman aiheeksi kuin timantit ja karamellit. Varmaan lähes mikä tahansa.


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

20.11.2013 Värikkäät kynät

(324/365) Päivän Taide Piilee -päivitys sisältää kuvia kynistä. Taisi kuitenkin enemmän mennä "tänäänkin pitäisi jostain kuva repästä"-päivitykseksi. Aika lähelle silti haluttua kuvaa pääsin mutta jokin tästä vielä jäi puuttumaan. En tosin oikein tiedä että mikä, joten mahdollisesti jatkoa seuraa. Ehkä pitää testata puuväreillä seuraavaksi.


tiistai 19. marraskuuta 2013

19.11.2013 Punainen kukka

(323/365) Kamerasta löytyy kyllä läjä enemmän ja vähemmän turhia ominaisuuksia. Tämän jätä yksi väri ja tee muusta kuvasta mustavalkoinen -ominaisuuden voi kyllä lukea niihin. Ja ilmeisesti meidän lattia on riittävän punainen kameran mielestä että sitä ei tarvitse mustavalkoiseksi kääntää.



torstai 14. marraskuuta 2013

14.11.2013 Riikinkukkoko?

(318/365) Välillä pitää ottaa taiteellisempaa valokuvaakin. Ja samalla lisätä vahän väriä blogiin kun on useampi mustavalkokuva ollut peräkkäin. Hetken aikaa piti kaappeja pönkiä että sopivan kuvauskohteen löysi ja muisti mihin se oli muutossa tullut tungettua.


perjantai 25. lokakuuta 2013

25.10.2013 Tarkentamisen vaikeudesta

(298/365) Aurinko teki heijastuksen oveen ja päätin siitä ottaa kuvan. Kamera ei oikein tahtonut olla samaa mieltä ja ei suostunut tarkentamaan oikeaan kohtaa ollenkaan. No jonkinmoinen kuva sentään tuli otettua.


tiistai 22. lokakuuta 2013

22.10.2013 Kaksoispolarisaatio

(295/365) Jännästi saa tavallisista viivaimista värejä esiin kun hiukan kikkailee aurinkolasien kanssa. Polarisaatio on kyllä jännä asia. Kuva on tosiaan suoraan kamerasta, mitä nyt kokoa on pienennetty nettiä ajatellen.


tiistai 15. lokakuuta 2013

15.10.2013 Taidetta opiskelijoille

(288/365) Yo-kylän seinille on heijastettu valoeläimiä. Tämä ölliäinen on yksi niistä. Kyllähän se mukavaa on kun saadaan taidetta kansalle mutta jotenkin sitä itse enämpi arvostaa sellaista perinteisempää eikä eri värisiä loisteputkia varaston seinässä.