Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 50. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 50. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 13. joulukuuta 2015
13.12.2015 Suuntaan jos toiseen
Kyllä se sentään aurinkokin paistaa aina joskus, kuten kuvasta näkyy.
Luontokuvaosuus menee tällä kertaa sienille ja punatulkulle. Vähän vaihtelua talitintteihin ja varpusiin.
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
15.12.2013 Joulupuu on rakennettu
(349/365) Joulukuusi on ollut koristeissaan jo jonkin aikaa ja kyllähän se piristiää pimeää iltaa. Taitavat nuo muut jouluvalot muuttua kausivaloiksi joulun jälkeen. Kausikuusta sentään tuskin tullaan näkemään.
lauantai 14. joulukuuta 2013
14.12.2013 Raskasta joulua
(348/365) Lauantai ilta oli varattu konserttielämykselle. Mahdollisesti ainoa tämän vuoden joulukonsertti oli hintansa väärtti. Herrat Ahola, Kakko, Leppäluoto ja Hietala vetivät sen verran hyvän keikan oksat pois. Lisäjännitystä tarjosi palamaan syttynyt kaiuttimen verhokangas.
perjantai 13. joulukuuta 2013
13.12.2013 Etelän hetelmät
(347/365) Kauppahallissa oli joulutunnelma jo lähes katossa. Tarjontaa oli lahjoista kahvittelupaikkojen kautta ruokatarvikkeisiin. Lihaa ja kalaa, leipää ja juustoja. Ja hedelmiä.
torstai 12. joulukuuta 2013
12.12.2013 Sulkasato
(346/365) Talvi otti ainakin täällä Turussa takapakkia reippaasti. Ei näy lunta enää juuri missään. Jäätä sentään jossain mutta aika harvassa sitäkin. Takapakkia tuntuu ottaneen joku lintukin tai ainakin jättänyt höyheniä lähän asfaltille pyörimään.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
11.12.2013 Gondorin valkoinen puu
(345/365) Kauppatorille oli taas perustettu joulukylä. Kylän pääportin edessä oli joulupuu. Kuulemma se myös vilkkuu mutta nyt ei ollut valot päällä.
tiistai 10. joulukuuta 2013
10.12.2013 Loistava sydän
(344/365) Kynttilät kuuluvat olennaisena osana jouluun. Mukavahan näitä on kattella kun ainakin alkuun palavatkin ihan siististi.
maanantai 9. joulukuuta 2013
9.12.2013 Elektroniikkaa aloitelijoille
(343/365) Tietokone sai lisää muistia ja uuden akun. Kyllä nyt kelpaa taas konetta käyttää. Jos ei mitään ihmeellisyyksiä tapahdu niin kai tällä nyt pari vuotta vielä porskuttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






