Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lauantai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lauantai. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. toukokuuta 2014

23.5.2014 Variksia, mustia variksia

Varislinnut ovat kyllä siitä mukavia kuvattavia että ne eivät pyrähtele kauheaa vauhtia karkuun (kuten esimerkiksi västäräkit). Samoin tietysti fasaanit ovat hiukan hidas liikkeisiä.



lauantai 28. joulukuuta 2013

lauantai 21. joulukuuta 2013

21.12.2013 Valoa pimeyteen

(355/365) Jouluajassa on mukavaa kylä se että saa laittaa valoja. Etenkin nyt kun ei ole lunta ja on vuoden lyhin päivä. Saisi sitä luntakin tietty tulla mutta toistaiseksi on keinotekoisilla valoilla pärjättävä.


lauantai 14. joulukuuta 2013

14.12.2013 Raskasta joulua

(348/365) Lauantai ilta oli varattu konserttielämykselle. Mahdollisesti ainoa tämän vuoden joulukonsertti oli hintansa väärtti. Herrat Ahola, Kakko, Leppäluoto ja Hietala vetivät sen verran hyvän keikan oksat pois. Lisäjännitystä tarjosi palamaan syttynyt kaiuttimen verhokangas.


lauantai 7. joulukuuta 2013

7.12.2013 Eksoottinen lintu

(341/365) Lintulaudalla pyöri oravan lisäksi lähinnä talitiaisia. Joukosta löytyi kuitenkin myös eksoottisempi vieras. Sinitiainen kävi muina lintuina ruokailemassa.


lauantai 30. marraskuuta 2013

lauantai 23. marraskuuta 2013

23.11.2013 Näin on marjat

(327/365) Vastavalo pilasi alkuperäisen kuvausidean, joten plan b piti kehittää lennosta. Onneksi kohde sentään löytyi.


lauantai 16. marraskuuta 2013

16.11.2013 Piece of Cake

(320/365) Vaikka varsinainen juhlapäivä ei vielä ollutkaan, oli päivällä vieraille ja omallekin väelle tarjolla täytekakkua. Hyvää oli!


lauantai 9. marraskuuta 2013

9.11.2013 Tuntematon tirppa

(313/365) Lintuja on sentään uudenkin kämpän ympäristössä. Nyt ehdin jopa ottaa kameran esille ennen kuin kaikki katosivat kauempiin puskiin.


lauantai 2. marraskuuta 2013

lauantai 26. lokakuuta 2013

26.10.2013 Higgsin bosoni

(299/365) Pienille lapsille on kyllä kaiken näköisiä leluja. Tämä lelu tunnetaan ainakin kaveripiirissä higgsin bosonina. Kaipa se alkeishiukkanen voisi vaikka tältä näyttää.


lauantai 19. lokakuuta 2013

19.10.2013 Valkoinen tie

(292/365) Yöllä oli tullut kuuron verran rakeita, joista isoimmat taisivat olla ihan sentin luokkaa. Aamulla aurinko kuitenkin paistoi ja rakeet olivat jäätyneet teille ja poluille tasaiseksi valkoiseksi kerrokseksi. Onneksi ei tarvinnut pihalla palloilla, sillä liukasta oli.


lauantai 12. lokakuuta 2013

12.10.2013 Pihan komistus

(285/365) Tarkoituksena oli käydä ottamassa hieno syyskuva Maarian kirkon vierestä kujalta, mutta tietysti kujan puut olivat jo pudottaneet lehtensä. Onneksi oman parkkipaikan vierestä löytyi näinkin komeissa väreissä olevia puita.


lauantai 5. lokakuuta 2013

5.10.2013 Maalaismaisemaa

(278/365) Kätköillessä tuli käytyä jääkiekko legendan nimikkoristeyksessä, eli Jutin tienhaarassa. Purkki löytyi nopsaan ja purkilta aukesi syksyinen maalaismaisema. Sateen uhka oli jo ilmassa.


lauantai 28. syyskuuta 2013

28.9.2013 Kesän viimeisiä grillauksia

(271/365) Pimeä haittaa hieman grillausta, koska ei oikein tahdo nähdä koska makkarat ovat valmiit. No sytyttäminen on sentään spektaakkelimaisempi tapahtuma.


lauantai 21. syyskuuta 2013

21.9.2013 Myrkynvihreä neiti

(264/365) Viikatteen keikka oli hieman ehkä kaksijakoinen. Klubin tunnelmaa jäi kyllä kaipaamaan mutta aiempi soittoaika ei toisaalta harmittanut yhtään. Soittivat melkein koko uuden levyn ja valikoituja kappaleita vanhemmilta. Toki itse olisi ehkä eri kappaleita valinnut vanhemmilta levyiltä mutta ihan ok keikka näinkin (Missä oli Routaisten peltojen pehtoorit, häh?).


lauantai 14. syyskuuta 2013

14.9.2013 Uinuva kauppatori

(257/365) Harvemmin sitä pääsee kauppatoria tästä kuvakulmasta kuvaamaan, joten olihan se kuva tännekin laitettava.


lauantai 7. syyskuuta 2013

7.9.2013 Herkkuja viikonlopulle

(250/365) Koska minun vastuulla oli pääruoka, niin jälkiruoan puitteissa sai marssia valmiiseen pöytään. Hyviä olivat muffinssit.


lauantai 31. elokuuta 2013

31.8.2013 Puuvajan vartija

(243/365) Mökin puuvajan oven vierellä tönötti tämä kukkanen. Mukavaa taustaa tekevät nuo harmaan tukit.


lauantai 24. elokuuta 2013

24.8.2013 Jokimaisemaa

(236/365) Porin kohdalla Kokemäen joen rannoilla on teollisuutta ja kaupunkia pitkiä matkoja. Kyllä sieltä sentään vihreääkin jokirantaa on. Kätköpurkkia hakiessa tämäkin maisema tuli nähtyä.