Toisilla on vaan vaarallisemmat leikkipaikat. Onneksi on varoituskyltit ojennuksessa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 41. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 41. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
12.10.2014 Tiaisten invaasio
Tänään on pihassa pyörinyt sekalainen joukko linttuja. Harvinaisemmista ei tietenkään kerinnyt ottaa kuvaa mutta kyllä tuolla pihapuussa punarinta, tikka ja töyhtötiainenkin olivat. Tali- ja sinitiaiset sentään tallentuivat ihan muistikortillekin. Ruska alkaa olla ohi täälläkin mutta komeita syysauringonlaskuja sentään on vielä mahdollisuus bongata. Kunhan vaan ei olisi koko taivas pilvessä.
Hiukan tuossa talitiaiskuvassa häiritsee tuo pyykkitelineen putki, joka näyttää siltä että se kasvaa linnusta. Sinitiainen sentään on ihan vaan puussa.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
13.10.2013 Sulla on jotain nokanpielessä
(286/365) Takapihan ruusunmarjapuskan marjat tuntuvat kelpaavan jo nyt linnuille. Jonain vuosina marjat ovat saaneet olla rauhassa pitkälle talveen. Saas nähdä miten nyt talven pärjäävät.
lauantai 12. lokakuuta 2013
12.10.2013 Pihan komistus
(285/365) Tarkoituksena oli käydä ottamassa hieno syyskuva Maarian kirkon vierestä kujalta, mutta tietysti kujan puut olivat jo pudottaneet lehtensä. Onneksi oman parkkipaikan vierestä löytyi näinkin komeissa väreissä olevia puita.
perjantai 11. lokakuuta 2013
11.10.2013 Sorsia
(284/365) Sorsat uiskentelevat isommalla porukalla valkenevassa aamussa. Tai no, kuvassa tönöttävät padon reunalla. Mukavahan näitä on silti kuvata.
torstai 10. lokakuuta 2013
10.10.2013 Märkiä lehtiä
(283/365) Sateisuus on ollut syksyn merkeistä tänään vallitseva. Se saa sentään puiden lehdet kiiltelemään märkyyttään mukavasti.
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
9.10.2013 Sohvan vartija
(282/365) Vartija-smurffi on tälläkertaa saanut poron ratsukseen. Tärkeä tehtävä on vartioidessa sohvan takareunaa. Ja mukavampaa kun ei tarvitse itse kävellä vartiossa.
tiistai 8. lokakuuta 2013
8.10.2013 Sitkeä kukkija
(281/365) Tämä puska on jaksanut puskea kukkaa jo useamman kuukauden. Usein puskassa on ollut hyönteisiä pörräämässä mutta nyt oli rauhallista. Joten pihakukkaset ovat taas kuvan aiheena.
maanantai 7. lokakuuta 2013
7.10.2013 Homma putkessa
(280/365) Jännästi tuntui notkuvan tämä tunneli parkkihallista Osuuspankkiin. Ihan oikeuksiinsa ei myöskään tunnelin pyöreys pääse mutta kyllä tässä jotain jännyyttä piilee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






