Perinteisillä aiheilla, kukilla ja eläimillä, mennään tämä viikko. Eläinkunnasta sentään on vähän eksoottisempia edustajia alpakoiden muodossa. Jänniä pitkäkauloja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 26. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 26. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
lauantai 28. kesäkuuta 2014
28.6.2013 Valoa maailmaan
Koska viime viikolla oli niin monta kuvaa, ei tällä viikolla tarvitse ihan niin montaa laittaa. Tai no yksikin riittää.
Yläkertaa vaivannut huoneitten käyttökelvottomuus on tänään ehkä hiukan vähentynyt kun suoritettiin Rymsteeraus(tm). Niinpä jo yksiöajoista asti hyvin palvelleet kynttilänjalat pääsivät juhlapaikalle hyllyyn. (Kyllä, tuo toinen on palanen yo-kylän seinää). Ihan mukavan low-key kuvan tästä sai. Toisesta kynttilän jalasta voi havaita miksi kynttilänvaluttajan virka oli niin tärkeä näkymättömässä yliopistossa. Onhan Valunut kynttilä jalkansa komistus.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
30.6.2013 Maakuntien nähtävyydet
(181/365) Kaiken näköstä sitä maakunnista löytyy. Lohtajalta Ohtakariin mennessä löytyy tämääkin hieno merkki.
29.6.2013 Musti ja hyvä vainu
(180/365) Viikonlopun parhaasta konsertista vastasi Musti ja hyvä vainu. Hienosti soitettua county gospelia.
28.6.2013 Lehmiä usvassa
(179/365) Kauniissa punertavassa illassa Lohtajalaiset lehmät vain märehtivät omaa oloaan. Usvaakin alkoi pikkuhiljaa pellolta nousta.
torstai 27. kesäkuuta 2013
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
26.6.2013 Railakas juhannus
(177/365) Kaikilla ei ilmeisesti ole mennyt juhannus ihan putkeen. lähi grillin pihassa on tämä onneton tönöttänyt jussista lähtien. Huomaa myös sähkötolppaan tarvittu ylimääräinen tukipuu.
tiistai 25. kesäkuuta 2013
25.6.2013 Mysteerikukinto
(176/365) Tällaiset kodat jäivät kukkimisen jälkeen jäljelle mysteerikukkasista. Edelleenkään ei taida kukaan muistaa mitä kukkia nämä olivat.
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)