Vaihteeksi kuvissa on muutakin kuin haasteen kuvia. Tikka eksyi linssin eteen ja niinpä sen kuvan voi tännekin laittaa.
Kuvahaasteen aiheena oli "transportation". Nyt kävi niin että kuvaan päätyi hieman miniatyyrimäisempi kuljetusväline.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 12. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 12. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
22.3.2015 Mahtaako ensiviikolla olla mitään kuvattavaa
Kun kerran luontokuvaputki on saatu auki niin miksi pysähtyä yhteen päivitykseen viikossa. Tällä kertaa ollaankin sitten kasvi ja lintukunnassa.
Kevään ensimmäiset leskenlehdet tuli bongattua. Ei niitä montaa ollut mutta oli kumminkin.
Lintupuolella sensijaan on ollut vilkasta. Lajistoa on riittänyt ja erityisen mukava yllätys oli tilhiparvi M:n kanssa vaunulenkkeillessä.
Kevään ensimmäiset leskenlehdet tuli bongattua. Ei niitä montaa ollut mutta oli kumminkin.
Lintupuolella sensijaan on ollut vilkasta. Lajistoa on riittänyt ja erityisen mukava yllätys oli tilhiparvi M:n kanssa vaunulenkkeillessä.
perjantai 20. maaliskuuta 2015
20.3.2015 Luonnonilmiöitä
Tämä viikko on ollut luonnonilmiöiden kannalta mitä mainioin. Ensin oli revontulia ja sitten auringonpimennys. Turun korkeudella revontulet nyt eivät mitään mieltämuljauttavia olleet mutta tarttui sentään yksi kuvaankin (heikosti tosin). Auringonpimennyskin näkyi vaikka pilvisyys yltyikin pimennyksen edetessä.
Tunnisteet:
2015,
Auringonpimennys,
MV,
Revontlet,
Viikko 12
perjantai 21. maaliskuuta 2014
21.3.2014 Varpusia
Koko talven takapihalla roikkunut talipallosto ei juurikaan ole lintuja houkutellut. Nyt taisi olla toinen kerta kun lintuja tuossa bongasin. Sai niistä sentään muutaman kuvankin. Ja juu, taitavat olla kumminkin pikkuvarpusia.
Joskus netissä pyöri kuva tilhestä, joka heitteli pihlajanmarjaa. Ei ehkä ihan samaa kaliberia tämä mutta on tirpalla ruokaa kuitenkin suussa.
Joskus netissä pyöri kuva tilhestä, joka heitteli pihlajanmarjaa. Ei ehkä ihan samaa kaliberia tämä mutta on tirpalla ruokaa kuitenkin suussa.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
24.3.2013 Liikenneonnettomuus
(83/364) EA-leiri päättyi MoPo-harjoitukseen (MoniPotilas). Tilanteessa oli mönkijä ja auto törmänneet toisiinsa, sillä seurauksella että auttajilla oli käsissään kuusi enemmän ja vähemmän loukkaantunutta potilasta. Paikalla auttajien ja potilaiden lisäksi toki myös tarkkailijoita ja kouluttajia leiriltä.
Ps. Jos joku kuvassa esiintyvä ei halua naamaansa nettiin niin toki kuvan poistan tästä.
Ps. Jos joku kuvassa esiintyvä ei halua naamaansa nettiin niin toki kuvan poistan tästä.
lauantai 23. maaliskuuta 2013
23.3.2013 EA-leireilyä
(82/365) Ensiapuleiriltä on läjä ensiapukuviakin mutta päätin laittaa maisema kuva leirikeskuksen rannasta.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
22.3.2013 Kevään merkkejä
(81/365) Vaikka pakkasta vielä riittääkin koko päiväksi, alkaa aurinko jo lämmittää ihan mukavasti. Ainakin aurinkoisilla paikoilla olevat lumikasat sulavat ja muodostavat jännittäviä muodostelmia. Joskus koko kasan reunus on täynnä piikkejä ja joskus siihen muodostuu luola tai lippa. Eiköhän nuo lumet kuitenkin tästä kohta lopullisestikin pois sula.
torstai 21. maaliskuuta 2013
21.3.2013 Luottamusta kerrakseen
(80/365) Tänään oli SPR:n osaston kevätkokous. Saatiin taas vastuuvapauskin kokoukselta. Merkkejäkin jaettiin mutta tällä kertaa ei näitä ansiomerkkejä vaan aktiivimerkkejä.
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
20.3.2013 Niin hyvää puuta
(79/365) Aurinko on tätäkin puulaatikkoa paahtanut sen verran että alkuperäinen sävy on jo aika kaukana.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
maanantai 18. maaliskuuta 2013
18.3.2013 Katariinan torni
(77/365) Hetken suunnittelin jatkavani Umberto Eco -linjalla, mutta en sitten oikein keksinyt ideaa Prahan kalmistoon. Kuvausreissulla kuitenkin tarttui mukaan kuva Pyhän Katariinan kirkon tapulista, joten se saa nyt toimia päivän kuvana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








