Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omakuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omakuva. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. tammikuuta 2016

9.1.2016 Lomaparta

Päätin uuden vuoden kunniaksi aloittaa uuden kuva haasteen. Tällä kertaa kyseessa on Dogwoodin 52:n viikon haaste, jossa joka viikolle on tehtävä. Ensimmäinen on vielä pahemmasta päästä sillä omakuvien ottaminen ei ole kuulunut useinkaan omaan kuvaustapaan. Onneksi on vielä lomaparta ja parturointia odottavat hiukset, että edustavuus on huipussaan. Tämmönen siitä tuli.


Ettei mene pelkäksi haasteeksi aion toki jatkaa muitten viikolla vastaan tulleiden edes kelvohkojen kuvien esittelyä. Talvi tuli Viimein Turkuunkin joten pari talvisempaa kuvaa. Joskus lämpöä menee harakoille ja joskus meren auki pitämiseen.




keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

17.7.2013 Maalaus jatkuu

(198/365) Lomailun seuraavassa kohteessa oli heti tarjolla maalaushommia. No tulipa ensimmäinen kierros tehtyä pois alta ennen säiden huononemista.


torstai 4. heinäkuuta 2013

4.7.2013 Saalistakin on saatu

(185/365) Tänään pääsin kokeilemaan onkimistakin taas pitkästä aikaa. Ensin tuli nostettua pari särkeä mutta sen jälkeen rannan puusto vei koukun. No tulipa sentään jotain kalaa. Särjen irrotus koukusta on ankaraa hommaa.


lauantai 4. toukokuuta 2013

4.5.2013 Lasia puhkumassa

(124/365) Tänään oli elämysten päivä. Luontoelämyksiä edustivat merikotka ja haahka. Muiden elämysten kategoriaan kuului sitten lasinpuhallus. Kyllä siitä jonkinmoinen taidelasipullo tuli aikaiseksi. Saas nähdä kun sen vielä saa kotiokin. Kuva ei kyllä ole oma ottama mutta eiköhän tämä tässä saa olla kumminkin.


tiistai 12. maaliskuuta 2013

12.3.2013 Omakuva

(71/365) Tällä kertaa astutaan taas taiteellisemman valokuvan puolelle. Tämä johtuu tietenkin siitä että ei sattunut parempaa kuvausideaa tulemaan mieleen kun kuva piti tänne laittaa.