Tämä vuosi on kyllä ollut edellisiin verrattuna melko vähäkuvainen. Jotain sentään tuli kuvattua ja joukossa ihan hyviäkin kuvia. Vuoden viimeiseen kuvapläjäykseen päätyikin sitten vähän pitemmältä ajalta kuvia.
Alkuun pakollinen eläinkuva. Kuvattu joskus jo marraskuun puolella varmaan.
Loput kuvat onkin sitten kuvattu jouluna ja välipäivinä. Kuten näkyy jossain on lunta ja toisaalla ei.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luonnoneläviä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luonnoneläviä. Näytä kaikki tekstit
lauantai 31. joulukuuta 2016
maanantai 7. marraskuuta 2016
7.11.2016 Pitempää taukoa
Muutama kuva on sentään tullut otettua. Perinteinen pyhäinpäivän kuvakin mahtuu joukkoon. Nättiä on hautuumaalla kun kynttilöitä on paljon.
perjantai 9. syyskuuta 2016
9.9.2016 Sumuisten vuorten sorsat
Sumu on kyllä hieno elementti kuvattavaksi. Kerrankin oli aamulla aikaa lähteä kuvaamaan sumun lilliessä pihamailla. Muutama sumuton eläinkunnan edustajakin on toki päätynyt kuvaan.
Eläviä kalakunnan edustajia ei blogissa ole vissiin ollutkaan kuvissa. Halistenkoskella oli vesi sen verran matalallaa että polskivia kaloja oli mahdollista kuvata. Västäräkki seurasi kuvaamista rantakiveltä

sunnuntai 28. elokuuta 2016
28.8.2016 Varpunen prutii
tiistai 9. elokuuta 2016
9.8.2016 Ruissaloa ja Semmareita
Rauhallista on ollut kuvausrintamalla. Jotain sentään. Ja taas keikkakuvausta
Semmareitten keikka oli taas mukavaa seurattavaa. Jälkikasvu hiukan tosin haittasi keskittymistä musiikkiin mutta kyllä tuo kelpo keikka oli silti.
Semmareitten keikka oli taas mukavaa seurattavaa. Jälkikasvu hiukan tosin haittasi keskittymistä musiikkiin mutta kyllä tuo kelpo keikka oli silti.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2016
17.7.2016 Kansanmusiikkia vai kansan musiikkia
Ennen varsinaista soittajapläjäystä aloitetaan tämän viikon luontokuvalla. Perhonen, tunnistamaton.
Kaustisella oli taas monenlaista soittajaa. Yllättävän vähän tuli nähtyä E. Järvelää mutta hyviä keikkoja siitä huolimatta.
Kelan Anssi olisi voinut soittaa enemmän myös vähemmän tunnettuja kappaleitaa. Aika moinen hittipotkuri oli keikka nyt.
Virallisten soittojen ohessa oli luonnollisesti myös puskasoittoa. Joskus yleisöä oli vähemmän kuin soittajia, vaikka musiikki olikin laadukasta.
Hyvän keikan veti myös Maijasen Pave.
Jarkko Martikainen solisteerasi Haaga Folk Machinea sangen tyylikkäästi.
Kelan Anssi olisi voinut soittaa enemmän myös vähemmän tunnettuja kappaleitaa. Aika moinen hittipotkuri oli keikka nyt.
Virallisten soittojen ohessa oli luonnollisesti myös puskasoittoa. Joskus yleisöä oli vähemmän kuin soittajia, vaikka musiikki olikin laadukasta.
Hyvän keikan veti myös Maijasen Pave.
keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
29.6.2016 Minne ovat kaikki perhoset kadonneet?
Tänä kesänä on tieteellisen perstuntuman mukaan näkynyt vähemmän perhosia kuin aiempina kesinä. Ehkä loppukesä korjaa tilannetta. Yksi nokkosperhonen sentään sattui matkan varrelle.
lauantai 4. kesäkuuta 2016
4.6.2016 Sanomattakin lienee selvää....
...että Dogwoodin haasteesta ei mitään tule. Innostus lopahti ja kamera on saanut levätä. Ehkä tästä sitten jatketaan satunnaisilla päivityksillä kun jotain päivitettävää on. Tällä kertaa kuvaan päätyivät vanha vene ja pulu.
sunnuntai 1. toukokuuta 2016
1.5.2016 Hyvää vappua.
Viime aikoina on ollut hiljasita blogin ja erityisesti haasteen suhteen. Ehkä pitää vaihtaa vähemmän tarkalle vaihteelle haasteen aiheiden kanssa. No, viime viikolla jäi kuvaamatta vallan ja tälläkään viikolla ei haasteen mukaisia kuvia taida olla.
Kelit sentään vaihtelee. Maanantaina oli lunta aamulla ja sunnuntaina on 15 astetta lämmintä. Kai se kesäkin sieltä tulee kun linnut pitävät sellaista möykkää että. Ja näin minä jo västäräkinkin (toki kuvaa en saanut, lintu oli liian nopea).

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
10.4.2016 Zoomaa maisemaan
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
27.3.2016 Kuvassa on A-Mersu, b-joku muu auto
Vaihteeksi kuvissa on muutakin kuin haasteen kuvia. Tikka eksyi linssin eteen ja niinpä sen kuvan voi tännekin laittaa.
Kuvahaasteen aiheena oli "transportation". Nyt kävi niin että kuvaan päätyi hieman miniatyyrimäisempi kuljetusväline.
Kuvahaasteen aiheena oli "transportation". Nyt kävi niin että kuvaan päätyi hieman miniatyyrimäisempi kuljetusväline.
lauantai 9. tammikuuta 2016
9.1.2016 Lomaparta
Päätin uuden vuoden kunniaksi aloittaa uuden kuva haasteen. Tällä kertaa kyseessa on Dogwoodin 52:n viikon haaste, jossa joka viikolle on tehtävä. Ensimmäinen on vielä pahemmasta päästä sillä omakuvien ottaminen ei ole kuulunut useinkaan omaan kuvaustapaan. Onneksi on vielä lomaparta ja parturointia odottavat hiukset, että edustavuus on huipussaan. Tämmönen siitä tuli.
Ettei mene pelkäksi haasteeksi aion toki jatkaa muitten viikolla vastaan tulleiden edes kelvohkojen kuvien esittelyä. Talvi tuli Viimein Turkuunkin joten pari talvisempaa kuvaa. Joskus lämpöä menee harakoille ja joskus meren auki pitämiseen.

Tunnisteet:
2016,
Ihmiset,
Luonnoneläviä,
Omakuva,
Viikko 1
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
20.12.2015 Mustarastas
sunnuntai 13. joulukuuta 2015
13.12.2015 Suuntaan jos toiseen
Kyllä se sentään aurinkokin paistaa aina joskus, kuten kuvasta näkyy.
Luontokuvaosuus menee tällä kertaa sienille ja punatulkulle. Vähän vaihtelua talitintteihin ja varpusiin.
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
29.11.2015 Talvi tuli ja meni
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
4.11.2015 Cinclus cinclus
Olen aina pitänyt koskikarasta. Vaikka lintu ei kovin korea olekaan, on sen kuvaaminen ollut haaveena jo pitemmän aikaa. Ja onhan tuossa Halisissa koskikin niin miksei siinä olisi koskikaraa. Lintuharrastajien Tiira-palvelun mukaan viikonloppuna moinen olikin bongattu koskelta, joten päivälenkki suuntautui luonnollisesti kosken suuntaan. Sieltä pienen kuikuilun päätteeksi linnun bongasinkin ja onneksi sain myös kuvattua. Kyllä tuon silti voi vielä toistekin kuvata.
torstai 29. lokakuuta 2015
29.10.2015 Iltapäivän sinitiainen
Tätä tuli linnunruokintapaikan vieressä kytättyä useampi päivä. Ei vaan tuolla pokkarilla taida teknisesti parempaan lopputulokseen päästä. Ihan tyytyväinen silti tähänkin.
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
25.10.2015 Sumua
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
18.10.2015 Lämmittelyä
tiistai 13. lokakuuta 2015
13.10.2015 Lymnocryptes minimus
Bongasin Halisten koskelta lintubongareita ja he kertoivat koskella nukkuvan jänkäkurpan. Hyvin se oli piilossa mutta kuvaan se silti jäi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)