Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 28. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 28. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

17.7.2016 Kansanmusiikkia vai kansan musiikkia

Ennen varsinaista soittajapläjäystä aloitetaan tämän viikon luontokuvalla. Perhonen, tunnistamaton.


Kaustisella oli taas monenlaista soittajaa. Yllättävän vähän tuli nähtyä E. Järvelää mutta hyviä keikkoja siitä huolimatta.


Jarkko Martikainen solisteerasi Haaga Folk Machinea sangen tyylikkäästi.


Kelan Anssi olisi voinut soittaa enemmän myös vähemmän tunnettuja kappaleitaa. Aika moinen hittipotkuri oli keikka nyt.


Virallisten soittojen ohessa oli luonnollisesti myös puskasoittoa. Joskus yleisöä oli vähemmän kuin soittajia, vaikka musiikki olikin laadukasta.


Hyvän keikan veti myös Maijasen Pave.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

12.7.2015 Musiikkia kansalle

Kaustisen folk festivaalit olivat taas mukava tapahtuma. Hyvää musiikkia (toki pettymyskin mukaan mahtuu), kätköilymiitti ja mökkeilyä.

Esko Järvelä tuntui olevan taas festivaalien teema sillä kaikkina päivinä mitä alueella tuli käytyä, oli Esko soittamassa jossain kokoonpanossa. En silti valita. Epic Male Band kiskaisi pari todella loistavaa keikka.


Salmisen Anssi näyttää eeppisyyden mallia.


Ja toinen Eskon keikka Baltic Crossingin riveissä.  Loistava veto tämäkin.


Muitakin soittajia toki oli. Ja erilaisia soittimia. Pääkallojouhikko on kyllä hieno.


Viitasen Piian keikka oli myös hyvä vaikka olisikin hyötynyt pimeämmästä vuorokauden(vuoden-)ajasta ja pienemmästä tilasta. Hienoja kappaleita.


Ja pakollinen eläinkuva on tällä kertaa variksen poikasista.


Ai niin. Se pettymys oli Varjokuva. Tosin lähinnä kappalevalintojen suhteen. Olisivat voineet soittaa enemmän omia biisejään eikä vain geneeristä agents-kauraa.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

13.7.2014 ...mutta missä on Esko Järvelä?

Tämä on päivän toinen päivitys. Huomaa myös alapuolella oleva toinen uusi raapustus.

Alunperin ei pitänyt mennä koko festivaaleilla käymään mutta lippujen saapuessa kotiovelle ei oikein voinnut olla lähtemättäkään. Viime vuoden festivaaleilla tuntui joka keikalla olevan Esko Järvelä soittamassa. Miten sattui ettei tälläkertaa osuttu yhdellekään.



Sen sijaan ensimmäiseksi esiintyjäksi valikoitui Kallioklubila Frost V (luetaan Frost five). Mukavaa soittoa, kunhan malttoivat olla pahemmin progeilematta. Hienosti kontarabasisti soitti bassosoolona kauniitten ja rohkeiden tunnarin.



Toinen illan orkestereista oli areenalla esiintynyt, Ruotsin lahja folkrock-musiikille, Hoven Droven. Soitto kyllä rullasi mukavasti eteenpäin mutta jos tunnelma on kuin Allsång på Skansen tai Strömsö ohjelmista, on rock aika kaukana musisoinnista.







13.7.2014 Kelit vaihtelee

Tälle päivälle tuleekin pari erillistä päivitystä. Toiseen laitetaan sitten Kaustisen festareilta otetut kuvat.

Joskus säätilan vaihtelu voi yllättää nopeallakin aikataululla. Kuten esimerkiksi ukkoskuurojen kohdalla. Pääasiassa on sentään ollut hyvät ilmat lomareisulla.


Kuurossa vettä tuli parhaimmillaan yli 25 mm/h ilmatieteenlaitoksen mukaan. Melko railakas sade kyllä.



Sen verran aurinkoistakin on ollut, että heinääkin on päässyt paalaamaan (en siis minä vaan muut). Ja laiturilta oli mukava pulahtaa uimaan lämpimään veteen (minä).

Ja loppuun pari pakollista luontokuvaa.



sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

14.7.2013 Kirkko matkan varrelta

(195/365) Lomareisun saldo kätköilyn kannalta on suht kelpo. Useampi uusi kunta ja haettuja kätköjä. Ja hienoja rakennuksiakin näkee matkan varrella.


lauantai 13. heinäkuuta 2013

13.7.2013 Mieskuoro

(194/365) Semmareitten keikka oli taas erittäin hyvää viihdettä. Pate Mustajärveä lainatakseni: "Kun haluan kuunnella mieskuoromusiikkia, en käytä simmareita, kuuntelen semmareita."


perjantai 12. heinäkuuta 2013

12.7.2013 Varoituksia

(193/365) Kaiken näköisiin kyltteihin sitä kätköillessä törmää. Tämä oli pienen kuusikon keskellä.




torstai 11. heinäkuuta 2013

11.7.2013 Ameriikan Esko Järvelä

(192/365) Viulisti teemalla jatketaan. Casey Driessen Soitti sangen mielenkiintoista musiikkia jossa soitti viululla luuppiin taustat kappaleisiinsa livenä. Komean kuuloistahan tuo oli ja soittihan tuo Casey sitten Esko Järvelänkin bändin kanssa.


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

10.7.2013 Päivän Esko Järvelä

(191/365) Tässä parin päivän aikana on tavaksi sekä tässä blogissa että tuossa naapurissa muodostunut kuva, jossa Esko Järvelä esiintyy. Välillä kyllä melkein tuntuu että joka orkesterissa Kaustisten kansanmusiikkikekkereillä tuo veijari on esiintymässä. Ei se kuitenkaan ihan joka kokoonpanossa ole... kai. Tämä kuva on Tsuumi sound systemin keikalta. Basistilla on poikkeukksellisen järkevä habitus tässä.


tiistai 9. heinäkuuta 2013

9.7.2013 Kukas se Jarkko Martikainen on?

(190/365) Tämä kysymys kuului selän takaa Timo Rautiainen Folk Bandin keikalla. Timo oli juuri kertonut että Martikainen oli seuraavaksi esitettävän kappaleen sanoittanut. Hieno keikka. Niskalaukaus taipuu hyvin folkin alle.


maanantai 8. heinäkuuta 2013

8.7.2013 Kilpaonki

(189/365) Kyllä kannatti sijoittaa kilpaonkeen. Maksoi se tietty jopa 2 euroa mutta näyttää sillä ahvenia saavan. Ja nuo kuvassa olevat on tietysti pieniä siihen verrattuna joka pääsi karkuun.