Kun ei tunnista kuvassa olevaa lintua, mitä kannattaa tehdä? Tietysti kysyä naamakirjasta. Alle päivässä oli lintu tunnistettu tikliksi. Noista siis tuo ensimmäinen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 36. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikko 36. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
7.9.2014 Syyskuun sekalaiset
Tälläkertaa onkin taas monipuolinen kuvavalikoima. Kuvia ei sidotoisiinsa juuri mikään punainen lanka, paitsi se että ovat muistikortille päätyneet saman viikon aikana. Illan tähtenä loistaa kuitenkin Muksu(tm).
Harmittavasti kuvauspaikka ei antanut mahdollisuutta kuvata kuu roikkumassa katulampusta. Siksipä siis näin päin.
Harmittavasti kuvauspaikka ei antanut mahdollisuutta kuvata kuu roikkumassa katulampusta. Siksipä siis näin päin.
Varmoja syksyn merkkejä on sienien ilmestyminen lähes joka paikkaan. Samoin tietysti pimenevät illat. Mikäs sen mukavampaa kuin illalla käydä Kokemäen jokea kuvaamassa.
Naapurin kissakin on tullut pihakoivun alle vaanimaan syksyisiä ohikulkijoita.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
8.9.2013 Parhaat päivät takana
(251/365) Joskus maaseutua kiertäessä näkee vanhempia maatalouskoneita säilytettävän pellon reunassa. Tällä traktorilla oli vielä maalaus suht hyvässä hapessa mutta huonompiakin tuli reissulla nähtyä.
lauantai 7. syyskuuta 2013
7.9.2013 Herkkuja viikonlopulle
(250/365) Koska minun vastuulla oli pääruoka, niin jälkiruoan puitteissa sai marssia valmiiseen pöytään. Hyviä olivat muffinssit.
perjantai 6. syyskuuta 2013
6.9.2013 Sorsat sumussa
(249/365) Sumuinen aamu houkutti kuvaamaan Halisten koskelle. Enkä ollut edes ainoa kuvaaja siellä. Harmittavasti sankimmat sumut olivat jo hälvenemässä mutta kyllä tuolta aika kelpoa kuvaa tuli.
torstai 5. syyskuuta 2013
5.9.2013 Lentää lintujen kanssa
(248/365) Tämän päivän kuvassa ei pitänyt olla lintuja eikä ilmapalloa. Sattumalta kuitenkin moiset taivaalta bongasin joten kuvan aihe vaihtui lennosta (heh heh). Säästyipä kuvan aihe myöhempään käyttöön.
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
4.9.2013 Sumua
(247/365) Aamuisin alkaa olla sumua ilmassa. Mukavia mahdollisuuksiahan tämä sumu antaa kuvaamiseen.
tiistai 3. syyskuuta 2013
3.9.2013 Säteilyvaara
(246/365) Vähän on merkinnät muuttuneet vuosien kuluessa. Aiemmin riitti pöytätason alapuolella oleva varoitus tarra ja nyt on varoitusvalot ja kaikki. Parempi tietysti ehkä näin.
maanantai 2. syyskuuta 2013
2.9.2013 Väriä
(245/365) Joka kuinen "luovia ideoita tälle kuulle" netti sivu kertoi että kannattaa kuvata normaaleja kotitalousesineitä. No nämä ovat ainakin värikkäämmästä päästä mitä löytyi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






