Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perjantai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perjantai. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. joulukuuta 2013

perjantai 20. joulukuuta 2013

20.12.2013 Tonttu

(354/365) Tonttuja pyörii joulun aikaan lyhtynsä kanssa yllättävissä paikoissa. Tämä tonttu on ollut aika monta vuotta joulua koristamassa. Hyvin toimii lyhty silti edelleen.


perjantai 13. joulukuuta 2013

13.12.2013 Etelän hetelmät

(347/365) Kauppahallissa oli joulutunnelma jo lähes katossa. Tarjontaa oli lahjoista kahvittelupaikkojen kautta ruokatarvikkeisiin. Lihaa ja kalaa, leipää ja juustoja. Ja hedelmiä.



perjantai 6. joulukuuta 2013

6.12.2013 Joulupuu

(340/365) Joulutunnelmaa alkaa olla pihoilla toreilla. Hieno joulukuusi löytyykin ihan pihapiiristä.


perjantai 29. marraskuuta 2013

29.11.2013 Pieni kastelukannu

(333/365) Tämä puutarhakoriste meinasi jäädä muutossa jälkeen mutta onneksi sekin saatiin mukaan uuteen kämppään. Siinä se nyt kerää sadevettä ja kastelee kukkalaatikkoa.


perjantai 22. marraskuuta 2013

22.11.2013 Nostostrutsi II

(326/365) Pitihän tästä sitten ottaa kuva myös työn tuiskeessa. Hetken kerkesin jo nosturia lähestyessä pelätä että kärki on sumun peitossa mutta kyllä se sitten näkyi kuvassa.


perjantai 15. marraskuuta 2013

15.11.2013 Maksetut viulut

(319/365) Tämän vuoden päivystys Maata Näkyvissä -festareilla. Musiikista vastasivat tutut soittajat.


perjantai 8. marraskuuta 2013

8.11.2013 Kellarikerros

(312/365) Vaihteeksi käänsin selkäni Halisten koskelle ja maan puolelta löytyi kuvattavaksi vanha maakellari. Onhan tämä ainakin näin syksyaikaan väripilkkuna jokirannassa.

perjantai 1. marraskuuta 2013

perjantai 25. lokakuuta 2013

25.10.2013 Tarkentamisen vaikeudesta

(298/365) Aurinko teki heijastuksen oveen ja päätin siitä ottaa kuvan. Kamera ei oikein tahtonut olla samaa mieltä ja ei suostunut tarkentamaan oikeaan kohtaa ollenkaan. No jonkinmoinen kuva sentään tuli otettua.


perjantai 18. lokakuuta 2013

18.10.2013 Lehtipuhallinta odotellessa

(291/365) Lehtipuhallinmiehet eivät sentään ihan kaikkia lehtiä olleet kerinneet keräämään pois yliopistonmäeltä. Tosin iltapäivästi tuuli sen verran navakasti että mahtoiko lehtipuhallin olla lainkaan tarpeen.


perjantai 11. lokakuuta 2013

11.10.2013 Sorsia

(284/365) Sorsat uiskentelevat isommalla porukalla valkenevassa aamussa. Tai no, kuvassa tönöttävät padon reunalla. Mukavahan näitä on silti kuvata.


perjantai 4. lokakuuta 2013

4.10.2013 Vielä on lehtiä puissakin

(277/365) Lehdet tuntuvat tänä syksynä putoavan samantien kun vaihtavat väriä. Olishan se mukava jos pysyisivät puussakin.


perjantai 27. syyskuuta 2013

27.9.2013 Tyy:n kuoron puut

(270/365) Jostain syystä TYY:n kuoron parvekkeella kasvaa pieniä puita (ja ne eivät kasva purkeissa vaan suoraan parvekkeesta).


perjantai 20. syyskuuta 2013

20.9.2013 Lisää syksyn merkkejä

(263/365) Sen verran ovat illat jo pimentyneet että ihan ihmisten aikaan malttaa jo kynttilöitä polttaa. Kynttilöiden polttaminen on aina ollut mukavaa, joten eiköhän näitä taas ala kulumaan.


perjantai 13. syyskuuta 2013

13.9.2013 Perjantai 13. päivä

(256/365) Perjantai 13. päivän kunniaksi meinasin tehdä jonkun onnettomuus aiheisen kuvan. En kuitenkaan keksinyt mitään joten taiteellisemman kuvan puolelle pitää taas mennä. Tai no kaiketi tästäkin voisi jollekin onnettoman kuvan vääntää. Mulle on tämä vekotin ollut kyllä hyvien hetkien airut.


perjantai 6. syyskuuta 2013

6.9.2013 Sorsat sumussa

(249/365) Sumuinen aamu houkutti kuvaamaan Halisten koskelle. Enkä ollut edes ainoa kuvaaja siellä. Harmittavasti sankimmat sumut olivat jo hälvenemässä mutta kyllä tuolta aika kelpoa kuvaa tuli.


perjantai 30. elokuuta 2013

30.8.2013 Hiljaa virtaa joki

(242/365) Keli oli täysin tyyni eikä joen pinnassa ollut näkyvissä juuri minkäänlaista liikettä. Silloin tällöin joku lehti lipui ohi. Hiukan ovat jo viilenneet loppukesän illat.


perjantai 23. elokuuta 2013

23.8.2013 Soittokunta

(235/365) Kokkemäen soittokunta täytti 130 vuotta. Taitaa olla yksi vanhimpia soittokuntia mitä Suomesta löytyy. Hyvä konsertti oli.


perjantai 16. elokuuta 2013

16.8.2013 Nuhjuisempi varpunen

(228/365) Erinäköistä varpusta on pyörinyt takapihalla pitkin vuotta. Tämä taitaa olla nuhjuisemmasta päästä.