Joku sentään avittaa voikukan siemenien kanssa. Tosin urakka taitaa olla liikaa yhdelle viherpeipolle.
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
24.5.2015 Lokki nauraa pää mustana
Kyllä silloin tällöin pitää tehdä taidepläjäys johon sisältyy rautatie. Tällä kertaa taiteellisuutta korostaa kuvan ottaminen lonkalta, jolloni toinen kisko ei edes osu kuvaan.
Ja loppuun pakolinen lintukuva.
Ja loppuun pakolinen lintukuva.
sunnuntai 17. toukokuuta 2015
17.5.2015 Lähtevien junien asema
Toistaiseksi junat sentään vielä pysähtyvät Kokemäen asemalla. Toivottavasti myös jatkossa ja onhan tuota rataosuutta toki perusparannettukin.
Turun suunnalla turisteilun kohteeksi joutui Maarian kirkon piha, jossa seisoskeli vaivaisukko. Näitä ei ihan kauheasti tääläpäin kaiketi näekään.
Luonto-osuudesta vastaavatkin sitten pikaruokaileva harakka ja auringossa paistatteleva kottarainen.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015
10.5.2015 Urheilua kansalle
Nuoresta se on opeteltava jääkiekon seuraaminen. Ja hyvinhän se on jo opittu. Ensimmäisen erän jälkeen peli onkin jo nähty joten turha sitä on enää katsoa.
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
3.5.2015 Kevät se sieltä möllähtelee
No nyt on muitakin luontokappaleita kun lintuja. Toki pakollinen lintukin joukossa piilee mutta vaihteeksi sentään muutakin eläinkuntaa. Kätköily reissulla ja muksun kanssa ulkoillessa näihin sentään törmää vaikkei ihan omassa pihassa olisikaan moisia.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
26.4.2015 Lintu aidalla
Kuvia sentään tuli otettua mutta ei oikein tänne sopivaa. Läväytetään sitten taas yksi lintu. Pitää varmaan kohta muutttaa blogin nimi MattiM:n miljoona lintua blogiksi.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
19.4.2015 Pandan kohtalo on karu
Erään sanapelin mainoksissa on pyörinyt jokin pandapeli, jonka mainoslause on "Are you Panda enough?". Nyt sitten ainakin selvisi mitä käy jos ei ole tarpeeksi panda.
Lopuissa kuvissa onkin sitten lisää mustavalkoisia eläimiä ja turistinäkymiä Turusta.
Kätköillessä päätyy aina silloin tällöin lähelle näitä merkkipaikkoja. Onhan tuo Martin kirkko aika omanlaisensa näiden Turun kirkkojen joukossa.
Ruissalossa ei keät vielä kovin pitkällä ollut mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)